Tietoa minusta

Nimeni on Janne-Petteri Kumpulainen, ja olen 26-vuotias valokuvausharrastaja Turusta. Harrastan valokuvauksen lisäksi viherkasveja sekä terraarioeläimiä, pääasiassa kuitenkin tarantulia eli suomalaisittain lintuhämähäkkejä.

Tulevaisuudenhaaveenani olisi tehdä valokuvausta työkseni, mutta toistaiseksi se ei ole mahdollista psyykkisestä tilanteestani johtuen. Tarkemminottaen kärsin siis vaikeasta sosiaalistentilanteiden pelosta, jonka takia olen ollut poissa opiskelu- ja työelämästä jo vuosia. Takana on useita kuntoutusjaksoja ja ryhmäterapioita, mutta niistä ei ole ollut suurempaa apua ongelmiini. Toivon kuitenkin, että mahdollisesta tulevasta psykoterapiasta olisi apua, ja pääsisin toteuttamaan haaveitani tullakseni ihan "oikeaksi" valokuvaajaksi.

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin... mistä valokuvausinnostukseni oikein siis alkoikaan?

Jo pikkunassikkana räpsin kuvia tavallisella filmikameralla. Isosiskon saatua zoomilla varustetun kameran, alkoi kiinnostus kasvaa entisestään, jokseenkin se lopahti yhtä nopeasti mitä tulikin.

Vasta isoveljen hankittua digikameran vuonna 2003, innostukseni valokuvaamiseen kasvoi räjähdysmäisesti;
minun oli pakko saada digikamera millä hinnalla hyvänsä!

Vuonna 2006 ostin ensimmäisen (ja toistaiseksi myös nykyisen) järjestelmäkamera-runkoni, Canon EOS 30D:n, ja vuosien karttuessa tarvikkeita on tullut ja mennyt. Alta löydät luettelon nykyisestä kuvauskalustostani.

15.9.2011 vanha runkoni sai jäädä "eläkkeelle" ja uusi Canon EOS 7D kotiutui.

Tietoa kuvauskalustostani

Runko, objektiivit ja salamalaitteet

  • Canon EOS 7D + BG-E7 -akku-/pystykuvauskahva + E1 -käsihihna
  • EF-S 17-85/4-5.6 IS USM
  • EF 100mm f/2.8L Macro IS USM
  • Tamron SP 70-300mm f/4.0-5.6 Di VC USD
  • Canon Speedlite 580EX II
  • Canon Speedlite ST-E2 -infrapunalähetin

Lisätarvikkeet:

  • Sandisk CF 16GB Extreme 60MB/S UDMA
  • Canon TC-80N3 kaukolaukaisin
  • Speedlite SB-E2 salamavarsi + Canon OC-E3 keskiökytkentäjohto
  • LowePro Super Trekker AW II -kameralaukku
  • LowePro Stealth Reporter 400 AW -kameralaukku
    • Lowepro Lens Case nro 3
  • Manfrotto 055PROB -kolmijalka + Manfrotto 488RC2 -kuulapää

Oma toivelista

  • EF-S 15-85mm f/3.5-5.6 IS USM
  • Canon MT-24EX Twin Lite Flash Macro
  • EF 70-300mm f/4-5.6L IS USM
  • EF 50mm f/1.4 USM
  • Tamrac Ultra Pro 13 (5613)
  • Kenko Loittorengassarja 12/20/36 mm Canon (KEEXTUB-C)

Oma Amazon.co.uk - toivelistani

Kuvagalleria

pix pix pix pix pix pix

Kuviani myynnissä

- deviantART

- Kuvatoimisto Vastavalo.fi

 

Yhteystiedot

Kuviin liittyvät yhteydenotot allaolevaan osoitteeseen:

eremita@eremita.net