Mustaleski (Latrodectus-suvun lajit) terraariossa
Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm
Lyhyesti:
Mustaleskinaaraalla on tunnetusti paha maine. Se on hyvin myrkyllinen, mutta harvoin tappava. Leski on arka hämähäkki. Se ei ole agressiivinen eikä oikeastaan halua purra. Vahinko sattuukin yleensä sellaisessa tilanteessa, että hämähäkki tai sen jalka jää puristuksiin. Tällöin se puree. Leskeä ei kannata käsitellä paljain käsin ja jos mahdollista, niin ei käsitellä ollenkaan. Mustalesket ovat kuitenkin hyvin mielenkiintoisia ja niiden puuhasteluja on mukava seurata. Leskinaaras elää enintään noin kaksi vuotta. Latrodectus – lajeja on paljon. Värit vaihtelevat suuresti, mutta yleisin väritys on punaista maalia mustalla pohjalla. Punaiset varoituskuviot saattavat ilmetä pilkkuina tai raitoina. On myös olemassa kokonaan mustia lajeja ja yksi valkoinenkin laji löytyy, Latrodectus pallidus. Leskinaaraan verkko näyttää sotkuiselta kalaverkolta, mutta se on tarkkaan suunniteltu ja on varsin tehokas. Verkon ylimmäinen kerros koostuu tukilangoista ja niiden alle leski kutoo ristikkoa. Ristikosta lähtee pystysuoria lankoja suoraan maahan. Jokaisen langan päässä on tahmea pisara. Nämä ovat ns. ansalankoja, joihin saaliseläimet jäävät kiinni. Leskellä ei ole silkkiliinaa kuten esimerkiksi ristihämähäkeillä. Saaliin se sitookin tahmealla narumaisella langalla mikä kovettuu ilmassa. Leskinaaras luottaa mykkyynsä ja pureman saanut saaliseläin kuolee muutamassa minuutissa. Vaikka aikuinen naaras onkin vain kolikon kokoinen, on se kyllin viekas kaatamaan nuoren skorpionin kokoisia saaliita.
Terraario ja hoito:
Leski on suhteellisen helppohoitoinen. Asuinhuoneolot kelpaavat sille hyvin, eikä kosteutta tai lämpötilaa tarvitse juuri säädellä suuntaan tai toiseen. Terran korkea ilmankosteus saattaa pahimmassa tapauksessa ”sulattaa” verkon. Terraksi käy oikeastaan mikä tahansa purkki tai kippo, mutta sen tulee olla pakosuojattu. Ilmareikien tulee olla pieniä ja kannen tulee istua kiinni. Esimerkiksi lasiset kurkkupurkit ovat hyviä. Kannen voi rei’ittää ja purkin korkeus on ihan riittävä. 15x15cm on leskelle riittävästi, mutta suuremmassa purkissa leski tekee suuremmat verkot. Jos leskeä pidetään vaikka parin litran smartissa, niin se tekee jo aika suuren verkkorakennelman ansalankoineen. Pohjalle voi laittaa esimerkiksi turvetta. Terraan kannattaa laittaa oksia ristiin rastiin, sillä ne määräävät verkon muodon. Leski käyttää oksia verkon tukipylväinä. Muutama tekokasvin lehti antaa kivasti suojaa. Muuta leski ei terraansa tarvitse. Purkkia ei kannata sen enempää siivota. Helpoimmalla pääsee kun antaa lesken elää rauhassa. Ruokaa voi tarjota kerran viikossa tai harvemmin. Suuren aterian kuten sirkan jälkeen leski voi olla syömättä jopa kuukauden. Muonaksi kelpaavat kenttä –ja kotisirkat, torakat, jauhopukit ja niiden toukat, sekä kaikki pihalta kerätyt hyönteiset. Leski ei nirsoile vaan syö kaiken mikä jää verkkoon kiinni. Saaliseläimen ei kuitenkaan tarvitse olla suurempi mitä itse hämähäkin, sillä se ei kuitenkaan jaksa syödä niin suurta saalista loppuun. Leski ei tarvitse vettä ollenkaan. Se saa kaiken tarvitsemansa nesteen suoraan ruuasta.
Pienet poikaset ja niiden hoito:
Ulkomaisilta kasvattajilta voi joskus saada poikasia, jopa poikueita. Pienet poikaset ovat vaativia ja niiden kanssa saa ihan tosissaan tehdä töitä. Poikaset kasvavat kuitenkin nopeasti ja parin kolmen nahanluonnin jälkeen hoito helpottuu. Poikaset pitää erotella koska ne syövät toisiaan. Yksittäinen pentu asutetaan johonkin pieneen purkkiin, esimerkiksi muovimukiin. Pohjalle laitetaan turvetta ja verkkoa varten voi laittaa vaikka heinää tai pieniä oksia. Rytätty talouspaperi käy myös. Poikaspurkkien turpeet tulee pitää kosteina. Pieni poikanen voi kuivua kasaan mikäli ilmankosteus on liian alhainen. 70-80% on hyvä kosteuslukema poikasille. Parin päivän päästä jokaisella pennulla on oma verkko ja sen jälkeen niitä voi syöttää. Suurin ongelma on ravinto. Ne syövät esim. banaanikärpäsiä (Drosophila) tai hinkalokuoriaisia (Tribolium). Jos jompaa kumpaa ei löydy omasta takaa, niin poikasten kasvattaminen on lähes mahdotonta. Tosin kesällä voi kerätä myös pieniä muurahaisia ja kirvoja. Poikaset kannattaa syöttää pari kertaa viikossa. Koiraat alkavat erottua joukosta joidenkin nahanluontien jälkeen. Ne jäävät pieniksi ja saavat bulbit. Aikuisten koiraiden hoito on todellinen haaste. Bulbillisina ne lopettavat syömisen eivätkä tee enää verkkoakaan. Ongelma on siinä, että bulbillinen koiras ei ole vielä sukukypsä. Sen pitää sinnitellä vielä viikkoja, jonka jälkeen se luo nahkansa uudestaan. Tämä on koiraan viimeinen nahanluonti. Aikuinen koiras hylkää verkkonsa ja lähtee etsimään naarasta. Se on lyhytikäinen, sillä vaeltelu käy voimille. Naaraat jatkavat vielä kasvuaan ja aikuistuvat vasta paljon myöhemmin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sisarukset tuskin kohtaavat toisiaan parittelun merkeissä. Varmin tapa parituttaa leskiä onkin se, että kun omistaa aikuisen naaraan tai naaraita, niin hankkii jostain uusia poikasia. Näistä poikasista suurin osa on joka tapauksessa koiraita, joten parittelu saattaa hyvinkin onnistua. Hedelmöitetty naaras tekee elämänsä aikana lukuisia munasäkkejä ja voi paritella monta kertaa eri koiraiden kanssa.
Kuvia:
Aikuisen Latrodectus menavodi - naaraan terra. Leski on asustellut tässä jo pitkän aikaa.

Lähikuva ansalangoista,

Aikuinen L. menavodi häärii sirkan kimpussa,

Aikuisikää hipova Latrodectus revivensis,

Komea Latrodectus spec. Laos liekkikuvioineen,

Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm





