Skorpionilukki (Damon variegatus)
Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm '07
Lyhyesti:
Siimaskorpioneja tunnetaan lähes toistasataa lajia. Osa on ns. hännällisiä ja osa hännättömiä. Hännälliset lajit ovat yleensä maaeläimiä. Ne kaivavat käytäviä ja tulevat öisin esiin saalista etsimään. Hännättömät ovat enemmän näkyvillä ja liikuskelevat kivillä ja puiden rungoilla. Skorpionilukki kuuluu näihin hännättömiin ja on hyvin erikoisen näköinen eläin. Sen pedipalpit ovat muuntuneet piikkisiksi kouriksi joilla saalis nujerretaan. Etummainen jalkapari on myös muuntunut. Jalat ovat eräänlaisia siimoja ja niillä on pituutta noin 15cm. Siimat ovat erittäin herkkiä. Niillä eläin paikantaa saaliin ja ne soveltuvat myös yksilöiden väliseen jutusteluun. Skorpionilukki on yöeläin ja hyvin arka sellainen. Pienikin häiriö saa sen lähtemään karkuun. Se on kuitenkin helppohoitoinen ja sopii myös aloittelijoille. Laji on täysin myrkytön eikä sillä ole mitään halua purra omistajaansa, ei edes käsittelyn yhteydessä. Skorpionilukki voi olla syömättä aika pitkiäkin aikoja. Kasvu on suhteellisen hidasta ja otus onkin hyvin pitkäikäinen. Joidenkin harrastajien mukaan naaras elää reippaasti yli 10 vuotta. Koiras on myös pitkäikäinen ja ilmeisesti se saattaa elää yhtä vanhaksi kuin naaraskin. Se on siis melko pitkäikäinen lemmikki!
Terraario:
Terra saa olla aika suuri. Yhdelle pariskunnalla riittänee noin 40 litran vetoinen boxi, mutta vähän suuremmalle ryhmälle tarvitaan jo 100 litraa. Puhun litroista, sillä suosin akvaarioita. Akvaarioon saadaan sopivat kosteusolot ja kosteusprosentin tulisikin olla 70-90%. Jos terraariossa on esim. reikäpeltiä tai verkkoa, niin saattaa tulla liian kuivaa. Eläin kyllä pärjää kuivassakin terrassa koska on hyvin sopeutuvainen, mutta tällainen ympäristö ei ole kovin luonnollinen. Laji asustelee kosteissa metsissä ja niiden pohjakerroksissa, joten se kannattaa ottaa huomioon kun sisustetaan terraa. Pohjamateriaalina voi käyttää turvetta tai vaikka puuhaketta. Terrassa tulisi olla runsaasti puuta. Se voi olla luonnosta kerättyä kuten esim. lahoavia rungonpätkiä, tai vaihtoehtoisesti korkkia. Ainakin osa puista pitää asetella pystyyn, sillä otus luo nahkansa puupalan kääntöpuolella siitä alaspäin roikkuen. Terraan voi halutessaan laittaa myös kasveja. Valaistusta ei pidetä mitenkään pakollisena, mutta loisteputkella saadaan eläviä kasveja, ja se taas luo toimivaa kokonaisuutta. Tällaisessa ympäristössä skorpionilukit lisääntyvät hyvin.
Hoito:
Nyt kun terraario on pystytetty niin muu hoito onkin melko helppoa. Skorpionilukit syövät kenttä –ja kotisirkkoja sekä torakoita. Itselläni oli alussa ongelmia ruokinnan kanssa, mutta syy siihen oli liian pieni ja kuiva terraario. Kun naaras pääsi uuteen terraan, niin syöminen sujui täysin ongelmitta. Otukselle voi tarjota ruokaa parin viikon välein ja mieluiten vasta myöhään illalla kun valot on sammutettu. Yksi sirkka tai torakka on sopiva kerta-annos. Jauhomadot eivät skorpionilukille kelpaa, sillä ne ovat vääräntyyppistä saalista. Sirkkojen ja torakoiden heiluvat tuntosarvet herättävät skorpionilukin huomion. Se osaa ilmeisesti rihmojen avulla päätellä, että edellämainitut ovat sopivaa saalista. Ruuasta kieltäytyminen voi enteillä nahanluontia. Ulkomailta tilatuilla lukeilla saattaa olla jotain vammoja, esim. jalka tai rihma voi olla poikki. Raajat tulevat kuitenkin takaisin heti seuraavassa nahanluonnissa. Vesikippoa skorpionilukki ei tarvitse. Terraa voi esimerkiksi suihkutella silloin tällöin ja eläin tyytyy juomaan suoraan kosteasta pohjamateriaalista. Skorpionilukit pitävät lämpimästä, joten terran lämpötilaa kannattaa ylläpitää 24-28 asteessa.
Lisäännyttäminen ja poikasten hoito:
Lisäännyttäminen on helppoa jos terraario toimii moitteettomasti ja siellä asustaa vähintään yksi sukukypsä pariskunta. Koiras kiinnittää spermatoforejaan sinne tänne puupalojen päälle ja niitä on vaikea olla huomaamatta. Ne ovat kuin viiden millimetrin mittaisia korkinavaajia. Naaraan munasäkki ilmestyy aika pian parittelun jälkeen, mutta se on piilossa naaraan vatsapuolella. Kuoriutumiseen menee monta kuukautta. Kun poikaset viimeinkin kuoriutuvat, niin ne tarrautuvat kiinni naaraan takaruumiin ympärille. Tässä vaiheessa ne ovat vielä valkoisia ja täysin riippuvaisia emostaan. Viimeistään parin viikon kuluttua ne luovat nahkansa ja poistuvat emon selästä. Nyt ne aloittavat oman elämän ja lähtevät omille teilleen. Poikasia voi pitää pienissä ryhmissä tai yksittäin. Kannibalismi on harvinaista, mutta kuulopuheiden mukaan sitäkin tapahtuu joskus. Pentuja voi pitää karkkirasioissa tai vaikka muovituopeissa. Pohjalle voi laittaa turvetta, mutta edelleen tarvitaan jokin pystyssä oleva puunkappale. Näin poikasten nahanluonnit sujuvat ongelmitta. Poikaset kasvavat hitaasti ja ovat pitkään riippuvaisia pienistä ravintoeläimistä. Ne syövät banaanikärpäsiä, mutta myös pieniä torakanpoikasia. Jos omistaa oman torakkafarmin, niin poikasten hoito on paljon helpompaa. Poikaspurkkeja voi välillä sumutella, mutta hyvin varovasti, sillä suuret vesipisarat ovat hukuttavia. Turpeen voi kastella ihan vesihanan alla.
Kuvia:
Aikuinen pariskunta, naaras vasemmalla ja koiras oikealla. Koiraalla on aina pidemmät kourat (pedipalpit).
Koiraan spermatofori,
Naaras poikasineen,
Nuori poikanen joka on juuri itsenäistynyt,
Jättisiimaskorpioni kuuluu hännälliseen porukkaan. Se on maalaji ja elää omassa tunnelissaan. Saalistus ja parittelu tapahtuu kuitenkin pinnalla. Laji puolustautuu etikkasuihkulla. Tieteellinen nimi on Mastigoproctus giganteus. Kuvassa aikuinen koiras.
Teksti ja kuvat: Håkan Söderholm
